lauantai 2. marraskuuta 2019

Syyskokous Raumalla kuin ennenvanhaan

Kokoonnuimme Rauman Seminaarimäelle katsastamaan remontoituja käsityönopettajien koulutustiloja. Uutta oli ainakin monimateriaalitila, valoja oli lisätty kaikkialle ja paikat näyttivät kauttaaltaan uusilta.

Tilahan on pelkkä tausta oleelliselle :)
Syyskokouksessa oli läsnä puheenjohtajia aiemmilta vuosilta (vuosikymmeniltä!) jopa kolme kappaletta! Tämän vuoksi olo on kuin 15 vuotta sitten, kun toimijoina oli muita.

Tekstiiliopettajaliiton pronssinen ansiomerkki (taka-alalla taustaosa)
Olimme hakeneet aktiivisille paikallisyhdistyksemme jäsenille ansiomerkkejä yhteensä 5 kappaletta. Sihteerimme sai hopeisen merkin, ja muut hallituksen jäsenet pronssisen, ensimmäisen, ansiomerkin. Ensi vuonna pitänee hakea lisää merkkejä, sillä vietämme silloin 60-vuotisjuhlaa...

Ansiomerkin saaneet, pitkäaikaiset hallituksen jäsenet

Kokouksen jälkeen teimme open työssä oleellisia avainnauhoja. Ristissä rinnan yli nauha ja avaimet eivät ole tiellä neuvottaessa oppilaita. Tämä on Marja Tervaselkä-Jalosen innovaatio.

Marjan myyntinauhoja

Hyvä avainnauha ei ole tiellä!

Marja Tervaselkä-Jalosen kauniisti viimeistelemiä Pipo-koruja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti