perjantai 18. toukokuuta 2012

Tiistaina saippuaa ja tervaukkoja päivällä ja illalla

Tervehdys taas. Eli edelliseen lisäisin vielä, että tiistaina 22.5. Taitotalossa iltapäivän lisäksi toimintaa on myös illalla. Esim. ruusumuotilla tehty saippua tuoksuineen ja väreineen maksaa pari euroa. Hinta koostuu painosta.
Kävin ilmoittamassa itseni ja ekaluokkalaiseni iltapäivään. Ilmoittautuminen on suotavaa, muttei pakollista.
Kiva tapa mennä itse "juhlistamaan" zynttäreitä, kun ikää on jo mainitsematon luku! Teen tuliaissaippuoita. Toivottavasti näistä saan kauniimpia kuin vuosi sitten...

pj-Katri

torstai 17. toukokuuta 2012

Saippuaa ja tervaukkoja?

Oma koulutuksemme ei tahdo ottaa paikkaansa kesäkuun alussa, joten palaamme koulutuksen järjestämiseen myöhemmin. Kaikenlaista on pohdittu lasihelmien valmistuksesta kasvivärjäykseen. Mielipiteitä saa lähettää vaikka sähköpostiin.
Tulevana tiistaina voi tehdä saippuaa ja tervaukkoja Porin Taitotalossa klo 12-15. Nähdään siellä?! Jos numerot on jo annettu...


pj-Katri