maanantai 30. joulukuuta 2013

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Koulun pajapäivä








Terveiset Kaarisillan koulun yhteistä pajapäivästä kaikille kanssaopettajille! Jos joku on joskus kiinnostunut järjestämään vastaavanlaisen kouluunsa saa kopion omasta suunitelmastani jos haluaa.  Päivä oli haastava ja teetti paljon työtä. Halusin toisaalta sen antaa vähän kuin lahjaksi omalle koululleni ja sen mukaville työkavereille ja oppilaille. Kiitokseksi siitä, että he olivat niin mukana iloiten, kun sain sen Vuoden Tsope-nimityksen.
Pajoina olivat joulupaperin painanta, tonntukukkakeppi kukkaruukkuun, neulahuovutettu joulukoriste, tiskiliinan painaminen leimasimella sekä sabluunalla, lasimaalattu tuikkukuppi, ikkunakoriste yhdessä teknisten ja tekstiilityön kanssa, Pop-up joulukortti, pullan ja pikkuleivän leivonta, joulukortti "In English", tonttuasetelma puualustalle liimapistoolilla liimaten, paperin ja kirjekuorten marmorointi, joulusukka ompelukoneella, voiveitsi, joulupallot ilmapallojen päälle paperinarusta ja sytekeruusut  sekä joulukortti joiden ideana oli joulun ilmaisjakelut ja myös siihen ponnahtavaan tyyliin.. Ilahduttavaa oli se, että kaikki opettajat vetivät yhden pajan, vaikkeivat olleetkaan omalla mukavuusalueellan. Aika monessa käytimme
kierrätysmateriaaleja, koko kustannukset olivat n. 500€. Suosittelen lämpimästi!
 Hyvää Joulua!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Ekat ompeluseurat pidetty!

En tiedä, oliko tämän iltaiset kemut ihan, ihan ekat Satakunnan Kässyjen ompeluseurat, mut ekat ainakin 15 vuoteen! Eli varmaan naismuistiin ;)
Sukista huovutukseen ja bambuliinaan oli töitä. Sihteerillä oli jotain muhkeaa ja valkoista, mutten muuilta jutuilta saanut kysyttyä, mitä siitä oli syntymässä! Yhteensä meitä oli 8 ja - yllätys - kaikki naisia. Kiitos vielä tuliaisherkuista!!!
Keväällä uusinta!

tiistai 12. marraskuuta 2013

OMPELUSEURA!



Tervetuloa Satakunnan Tekstiiliopettajien
"Wanhan ajan ompeluseuroille" puheenjohtajan kotiin
maanantaina 25. marraskuuta klo 18 alkaen
Tarjolla kahvia, teetä ja mehua.

Tule omana itsenäsi - puheet vapaat, käsityöt käsissä!
Foorumi tutustumiselle ja käsityökeskusteluille myös jatkossa.

Katri Arohonka, Paratiisinmäen Kyntelitie 6 Porissa

Lisätiedot tai tulo-ohjeet etunimi.sukunimi@pori.cedunet.fi


lauantai 12. lokakuuta 2013


KUTSU
Hyvää alkanutta syksyä Satakunnan kaikki tekstiilityönopettajat!
TERVETULOA
syyskokoukseemme Designpesulaan Euran Kauttualle keskiviikkona
6.11.2013 klo 18.00.
Illan aikana pääsemme tutustumaan Designpesulaan. Alvar Aalto suunnitteli
tämän Jokisaunan käytössä olevan rakennuksen alun perin Ahlström Oy:n
työntekijöiden käyttöön. Rakennus valmistui vuonna 1948. Nyt rakennusta on
saneerattu sen verran, että saunatoiminta on aloitettu uudelleen. Illan aikana
on myös mahdollisuus saunomiseen.
http://www.jokisauna.com
Pidämme syyskokouksemme Jokisaunan kokoustiloissa ja tarjolla on pientä
suolaista sekä kahvia/teetä.
Osoite:
Jokisauna
Sepäntie 1
27500 Kauttua
Puhelin: 0407153505
ILMOITTAUDU
sihteerille 30.10.2013 mennessä!
Ilmoittelethan
myös, jos olet halukas saunomaan kokouksen jälkeen

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kestän ja kehityn

 Jyväskylän syyspäivien teemana oli "Kestän ja kehityn". Aika hyvin sopi sunnuntainen Käsityömuseossa vierailu tähän teemaan. Tässä juomatölkeistä tehtyjä valopalloja,
 sanomalahdestä punottuja vateja,
 paperista tehtyjä "pilleja" ja niistä tehty himmelimäinen koriste ja
 langanpätkistä tehty tilateos vaikka ankeaa tilaa pistämään.
 Katto oli myös upea kapeilla matoilla koristeltuna ja 
 tässä yksinkertainen soitin vaikkapa alkuopetuuksen puutyöksi.
 Eläimiäkin voi vääntää rautalangasta ja päällystää pehmeiksi matonkuteilla, tämä kuten edellinenkin, hyvä vinkki käsityön integraatioon muihin aineisiin. 
 Näitä tehtiin ennen muinoin, vaikkapa vanhoista takeista
mutta tämä ei taida olla korsetti ihan käytännöllisemmästä päästä! No, ehkä sopisi jollekin Mariannelle!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Iloisia terveisiä Jyväskylästä


Yhdistyksemme jäsen Auli Eskola sai 5.10.2013  Jyväskylän Laajavuoressa Tekstiiliopettajaliitto TOL ry:n syyspäivillä Vuoden 2013 tekstiiliopettaja- tunnustuksen. Tässä kuvassa myös liiton puheenjohtaja Tiina Hytti.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Värit tutuiksi

Kylmänä tiistai-iltana kokoonnuimme kuulemaan EMO-Tuotannon Nikoa Kaarisillan koululle. Erityisesti paneuduimme valotuskaavion tekoon.


perjantai 13. syyskuuta 2013

SATAKUNNAN TEKSTIILIOPETTAJAT SAA VÄRIÄ




Tervetuloa kuulemaan, kokeilemaan ja kokemaan kangasväreistä, kankaanpainannasta ja
valotuskaavion käytöstä  
Porin Kaarisillan Yhtenäiskoulun tekstiilityöluokan komeisiin tiloihin
 tiistaina 24. syyskuuta klo 17.30

EMO-Tuotannon asiantuntija Niko Nurmi kertoo kaiken ja enemmän 
yrityksen tuotteista ja niiden käytöstä.
Lisätiedot: EMO-Tuotannon Niko Nurmi p.040-755 0492 ja emotuotanto@emotuotanto.fi
sekä verkkosivut http://www.emotuotanto.fi/

Ilmoittauduthan tilaisuuteen, jotta osaamme varautua kahveihin:
Katri Arohonka, Satakunnan Tekstiiliopettajat ry: etunimi.sukunimi@pori.cedunet.fi

Kaarisillan koulun osoite: Isosannanpuistokatu 23, Pori

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Pitsiviikon herkku

Koska loin vahingossa uuden postauksen, muistellaan Rauman pitsiviikkoa vielä herkkukuvalla. Tässä Tarmo opastaa pitsimissiä nypläyskilpailun alussa:


sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Rauman pitsiviikolla

Nettiyhteys täällä mökillä tökki eilen, mut yritän nyt saada tämän postauksen valmiiksi. Raumalla tapasin 4 jäsentämme, mut 1 töissä pitsiviikolla ollut pääsi karkuun!
Mielenkiintoista katseltavaa ihanassa ilmassa!! Kesän huippupäiviä!

Tarmo Thorströmin Häpskräps! -jättikravatti sai muotonsa ensin normaalikokoisesta kravatista (alla).



Marketta Palo liikkui niin vikkelästi, etten löytänyt lainkaan. Tässä hänen Pop Up Little Lace Shop.


Sirkka Saloma oli itse paikalla kertomassa symbolisista töistään, joista suurin osa oli melko suuria. Alla toinen portinvartijoista ja Runsaudensarvi. Työn alla oli punasävyinen tilanjakaja.




torstai 25. heinäkuuta 2013

Jäsenemme esillä Rauman Pitsiviikolla

Sirkka Saloman töitä on esillä Marellassa.

Tarmo Thorströmin näyttely Tornipöllössä (Kauppak. 16)

 Marketta Palo löytyy joko Pop up Little Lace Shopista (Kauppakatu 20) tai opettamassa nypläystä Kauppakatu 24:sta.

En tiedä, onko vielä muita!!! Kommentoi tähän!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kansallispukuja esillä

Karjalaiset Kesäjuhlat pidetään 14.-16.6. Porissa. Lauantaina klo 9-18 ja sunnuntaina 9-15 voi nähdä kansallispukuja Karhuhallin näyttelyssä. Taitaapi olla esillä rekko jos toinenkii...

torstai 30. toukokuuta 2013

Kesä


Ihanaa kesää kaikille kanssakäsityönopettajille tämän kasiluokkalaisen mekon myötä! Elämme parasta aikaa,   loma ja suven ihanuus edessä...........      

Auli

torstai 9. toukokuuta 2013

Lukiodiplomeja Porissa

Lukiodiplomeja on 1. kerran suoritettu tänä keväänä Porissa Lyseon koulussa. Diplomin suoritti viisi tyttöä, jotka opiskelivat eri lukioissa.
Kso suoraan tekstiilityöopettaja Sari Tuomisen päivittämää koulun kässäblogia, jos olet kiinnostunut asiasta lisää:

http://blogit.cedunet.fi/porinlyseonkasityo/

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Järjestösemmariterveisiä!

Lauantaina 13.4. kokoontui aktiivinen kässänopejoukko Helsingin Kanneltalolle pörräämään ja oppimaan. Kerron tässä lyhyesti mielestäni oleellisimmista asioista.

OAJ:n toimistossa työskentelevä Riitta Sarras kertoi, että uuden tuntijaon valinnaistunnit jaetaan paikkakunnilla, joten nyt on jokaisen käsityönopettajan aktivoiduttava koulutoimeen päin jo omia opetustuntejaan turvatakseen. Sarras tiesi myös, että käsityö haluaa lukion opsiin (lukiodiplomit eivät ole lukion opetussuunnitelmassa nykyään).
OPS-työ etenee siten, että paikallisia opseja työstetään 2015-1.8.2016 (valtakunnallisia 2014). Opettamisesta siirrytään oppimiseen ja sisällöistä siirrytään miettimään sitä, MITEN opetetaan. Arviointiperusteita tehostetaan (perusteet numeroille 8 ja 6). Uuteen opsiin siirrytään kertaheitolla.
Kunnan palautettakin kysellään vielä kahdesti: Tiedätkö, onko kuntasi edustaja antanut palautetta OPH:lle?? www.oph.fi/ops2016
Jokainen voi kommentoida tulevaa opsia yllä olevalla sivulla. Itse yritän sitä vielä tänään. Paikallinen opetussuunnitelma liitetään sähköiseen valtakunnalliseen opsiin.

Syksyllä on koulutuspäivät Jyväskylässä, joka on nostanut profiiliaan käsityön suhteen (Käsityön Museo). Vuoden päästä pidetään monelle eksoottiset kevätpäivät Rovaniemellä!

pj Katri

torstai 4. huhtikuuta 2013

sijaislista


  Jos olet kiinnostunut tekemään käsityön sijaisuuksia, 
voisit ilmoittaa halukkuutesi 
(ja tarkastaa puhelinnumerosi) 
Satakunnan Tekstiiliopettajien sihteerille,
  Sari Tuomiselle.
 Ilmoita myös mahdolliset lisäehtosi (esim. Porin seutu).

  Sari Tuominen kerää sijaishalukkaat listaksi ja meilaa sen jäsenistöllemme.
 Jos sijaislista koetaan hyväksi, päivitetään se esim.
  syyskuussa.

  pj Katri Arohonka


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kävimme herraskaisesti kylässä

Sirkka Aadeli järjesti meille kutsun Sillangorvaan, Rauman Kuninkaankadulle. Talon emäntä Ilse Juntikka (Pohjois-Pohjanmaan museon emerita johtaja) esitteli taloaan ja piirongin laatikoissa olevia käsityöaarteitaan.




Pyykkipussi häveliäisyyssyistä?

Muotokuvan matriarkan katseen alla...





Emännän avustuksella tutkimme kirjottuja tekstiiliaarteita.


torstai 7. maaliskuuta 2013

Visiitkäsky


                                                                                                                                                                                                                            Olkkan gaikk raari kässäope
                                                                                                                                tervtullei Raumall
                                                                                                                             20.3.2013 kell 18.00

Meidät on kutsuttu Sillangorvaan, Kuninkaankatu 58, 
jossa talon emäntä Ilse Juntikka 
(Pohjois-Pohjanmaan museon emeritus johtaja)
 esittelee taloaan ja piirongin laatikoissa olevia käsityöaarteitaan.
Valokuvatakin saa, joten muista kamera.
Tutustumisen jälkeen pidämme kevätkokouksen n. 19.30.

Kutsun välittäjä Sirkka, Ilsen ystävä

  Porista tultaessa käänny sairaalan risteyksestä vasemmalle,
 aja alas Kaunisjärvenkatua ja käänny mäen alta oikealle Pohjankadulle,
johon parkkeeraat autosi. 
Sisäänkäynti taloon on Pohjankadun puolelta,
ensimmäistä siltaa pitkin.
 
Ilmoittaudu sihteerille 15.3. mennessä.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kässänopet avaavat virtuaalisia luokan ovia...

Olen nyt avannut Porin Lyseon käsityö -blogin osoitteessa
http://blogit.cedunet.fi/porinlyseonkasityo/

Pääsette sieltä katselemaan, mitä me tunneilla tehdään.

Terv. Sari Tuominen

IMG_2176

maanantai 4. helmikuuta 2013

Punonta piristi!

Viikonloppu sujui hienosti Raumalla Punontapajassa.
Kun kyllästyt kaavoihisi, älä kangistu!

Annalla oli kippokaupalla opetusmateriaalia. Hän on myös kolunnut maailmaa vuoksemme :)

Jämäkkä opetustuokio alkoi suorasta palttinan punonnasta päättyen kaaokseen. Eli kaaospunontaan.

Anna lähdössä maitokauppaan.

Korvat tarkkana ennen tekemistä!

Kekseliäitä materiaaleja oli joka kurssilaisella sähköjohdoista tapettisuikaleisiin.

Työn äärellä keskellä sunnuntaita, kirkon kupeessa...

Ovatko nämä portaat lähes 200 vuotta vanhat kuten vanha opistotalo?