maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulutervehdys satakuntalaisille tekstiilityönopettajille


Kulunut vuosi on mennyt pitkälti odottavalla kannalla opsin suhteen.Vuosi 2015 on kiireisempi myös tällä rintamalla, kun asiat etenevät kuntatasolle: olkaa tarkkana.

Pitkän epäselvyyden jälkeen Suomi Areenassa ollaan sittenkin - yhdessä Taito ry.n ja TAO:n kanssa. Meidän osuus on yksi päivä kolmesta.
Syyspäivät 2015 on kuitenkin voimainponnistus, jonka hedelmistä nautitaan seuraavat vuodet. Pitänemme ihan keskenämme syyspäiväkokouksen kevättalvella. Tarvitsemme näyttelyasettajia ja mainostajia. Jos sinun yhteistyökumppaneihin kuuluu sopivia firmoja, liikkeitä tms. niin ota heihin alustavasti jo yhteyttä asian tiimoilta.
Syyspäivien runko alkaa olla kasassa ja nettisivusto www.syyspaivat.fi työn alla. Kaupuginvastaanotto on varmistunut ja hotelleilta löytyy kiintiöt.
Syyspäivien uutuutena on luokanopettajille räätälöity (tn-)koulutus Ruosniemen koululla Tapani Asmalan johdolla. Uutta on myös, että Syyspäivät ovat VESO-kelpoista koulutusta  porilaisille.

Hyvää Joulua ja Aktiivista Uutta Vuotta 2015!

Puheenjohtaja Katri Arohonka

perjantai 19. joulukuuta 2014

Thorström esillä jälleen

Luitko tämän päivän Hesaria? B-osassa jäsenemme Tarmo Thorströmistä oli yli sivun juttu. Hän sai kuukausi takasperin kädentaidon Noste -palkinnon.

Katso:
http://www.hs.fi/paivanlehti/19122014/ihmiset/

torstai 18. joulukuuta 2014

Wanhan ajan ompeluseurat

Jokin viikko sitten kokoonnuimme sihteeri Sarin kotiin neulomaan ja ompelemaan juttelun ohessa. Glögiä nautittiin leivonnaisten kera. Tiiviiseen joukkoomme osallistui emännän lisäksi Margit, Pauliina ja Katri.
Unohdin tietty ottaa foton kauniista neuloksista, mitä illalla syntyi. Tässä ristipistotyö, joka on reissannut esim. Jyväskylän Kevätpäivillä.