maanantai 13. kesäkuuta 2022

Luonnonvärjäyksen perusteet 3

 Lähinnä akvarellipaperille tehtävä kasviprinttaus oli täysin yllätyksellistä puuhaa: ikinä ei tiennyt, milloin sai aikaiseksi kaunista jälkeä. Jokainen kasvin jälki oli yllätys.


Alunapaperit ladottiin vuorotellen kasvien kanssa. Kasvit uitettiin rautavedessä. Värit olivat yllätyksellisiä.


Kaakelilaatat tai metallilevyt kiristettiin nipun alle ja päälle. Paketit muhivat tämän jälkeen mehumaijassa.



Alla iiriksen kukan tekemä jälki. Monesta tuli keltaista, mutta esim. punaisesta, apilan näköisestä kasvista saatiin sininen kuva (yllä). Kaikkia kasvin lehtiä ei ole vielä nypitty irti paperin pinnasta.



Alla kurssilaisia ja meidän ope Anu Pykäläaho.





sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Luonnonvärjäyksen perusteet 2

 Ekoprinttaus oli perinteisen kasvivärjäyksen lisäksi kurssilla tehtävä tekniikka. Ohessa siitä kuvia. Pitkinä päivinä saimme tauoilla itsetehtyä keittoa ja mm. pannaria. Nam!

Ekoprinttausta kokeiltiin kahdella tavalla: soijamaidolla sekä alunalla. Lopputulema tais olla se, että kuivuneen soijamaidon päälle ladotut, rautavihtrillillä kastellut kasvit tuottivat tummimmat värit.



Kangas kasveineen käärittiin tiukalle rullalle (esim. muoviputken päälle) ja aseteltiin mehumaijaan pariksi tunniksi. Rullausten avaus oli tietysti tapaus!

Yllä on mm. vuorenkilven lehden tuottama kuvio. Huomenna vielä printtauksia paperille.




lauantai 11. kesäkuuta 2022

Luonnonvärjäyksen perusteet

 Eilen alkoi värjäyskurssi Veneskoskella, Pohjois-Satakunnassa. Neljä reipasta jäsentä opiskeli kasvivärjäyksen kiemuroita. Ensin katseltiin opettaja-Anun moninaisia kokeiluja ja värjäyksiä, sitten päästiin hommiin. Alla open aarrelaatikoiden satoa...


Sari tutkii opetusmateriaalia.
Sää suosi, sillä värjäyshöyryt on hyvä päästellä taivaan tuuliin...

Kankaat ja langat punnittiin - kuten myös aluna. Vyhteihin on hyvä tehdä kätevät ja suuret lenkit.

Koivun lehdistä tehtiin suurempi väriliemi. Sitä varten riivimme 5kg koivunlehtiä. Alla villalangat on juuri lisätty pataan.

Villaan tuli aina vahvempi väri kuin puuvillaan. Tässä on koivunlehtien värjäämää.