keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Hauki on kala!- näyttely

 Maanantaina klo. 12. koulumme oppilaista iso joukko kokoontui Porin Yliopistokeskuksen aulaan Hauki on kala!- näyttelyn avajaisiin. Paikalla oli myös kattava määrä kutsuvieraita sekä yliopistokeskuksen väkeä. Rehtori Johanna Siitari avasi tilaisuuden ja tesktiilityön lehtori Auli Eskola piti avajaispuheen. Seuraavat lainaukset ovat otteita Aulin avajaispuheesta.
"Käsityö näkyy ja netissä on vainka kuinka paljon erilaisia kampanjoita, joissa käsityö on näkyvästi mukana. Tehdään neulegraffitteja elävöittämään harmaita teräspalkkeja, tehdään syöpasairaille myssyjä syöpäosastoille, neulotaan villasukkia varusmieheille , ja myös sivareille.Tavallaanhan näin on ollut vuosia sitten, vaikkapa sotien aikana, mutta välillä tällainen osallistuminen on vaisumpaa. Muutama vuosi sitten mekin koulussa ompelimme monta peittoa keskussairaalan keskoskaappeihin silloisen kampanjan puitteissa. Nykyajan lapset ja nuoret innotuvat tälläisiin kampanjoihin ja ovat innokkaita osallistumaan."


Innostus iski heti kun näin WWF:n
kalakampanjasta informaatiota. Asia kolahti, asummehan täällä meren ja
joen rannalla ja veden ja myös kalojen hyvinvoinnin pitäisi olla tärkeää.

Ensimmäinen työ, pehmosiika, oli myös oivallinen alku
seiskaluokkalaisten tutustua uudistetun luokan uusiin, erilaisiin
ompelukoneisiin ja oppilaat yllätyksekseni innostuivat työstä
alkuhämmästyksen jälkeen. PEHMOSIIKA! Mitä ihmettä se taas keksi!! Tässä työssä kokeiltiin ihan uusia asioita: kankaan värjäystä, maalausta , konekirjontaa hopealangalla. Myös kalan anatomia tuli tässä tutuksi: mihin tulivat selkä ja vatsaevät, niissä oli kovasti pähkäilemistä ja mittaamista. Pehmosiiat tehtiin aikamoisella pieteetillä, tarkoitus oli saada niistä yhtenäinen kuitenkin yksilöllisten kalojen muodostama parvi, niin kuin luonnossakin.
  Taitavat tokaluokkalaiset ompelivat  nämä kaikkein pienimmät sinikylkiset taimenet, 

Kuudesluokkalaiset ovat huovuttaneet harmaa  mustat meritaimenet ja koristelleet ne
paljettikirjonnalla
 
Koulumme kuvataideopettaja Manana Hakalaa, ei tarvinnut paljoa houkutella tekemään seiskojen kanssa keramiikkakaloja ja koulun keramiikkauuni on hyrissyt muutaman viikon yöt ja päivät läpeensä.  Näissä kaloissa oppilaat saivat päästäää mielikuvituksen valloilleen ja kaloista tulikin värikkäitä ja mielikuvituksekkaita."

Puheet pitivät myös tekijöiden edustajina Anni ja Amanda seiskaluokalta, sekä ulkopuolisena Henna Ryömä Pyhäjärsi- Instituutista.Näyttelystä on myös informaatiota WWF: sivuilla ja WWF:n Facebook-sivuilla!  
 Aika hieno kokemus niin oepttajalle kuin oppilaille. Olo on ylpeä ja iloinen siitä, että lähdimme tähän mukaan. Hienoa on vielä se, että näyttely on koko marraskuun Yliopistokeskuksessa ja kerää varmaan katseita ensi viikonlopun Perusopetuksen Foorumissa yliopistokeskuksessa.
                    Tässä vielä virtuaaliherkkukala kaikille!

1 kommentti:

  1. Komeaa, Auli!

    Tämä kruunaa urasi ja on kunniksi kaikille kässänopeille!
    Monipuolisia kaloja, yhteistyötä ja selvää innostusta ammattia kohtaan.

    Ylpeänä Katri A.

    VastaaPoista